Akvarellimaalauksen perusteet kurssilla pääset kotoa käsin tutustumaan vesivärimaalauksen perusteisiin sekä mahdollisuuksiin. Online opetusta neljänä maanantaina klo 17–19.30. Harjoittelemme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä akvarellimaalauksen perusteita, kuten kuiva- ja märkämaalausta. Tutustumme harjoitteiden avulla väriopin perusteisiin sekä kuvan sommitteluun. Sinun on mahdollista tehdä myös lisäharjoitteita, joissa voi tutustua muun muassa erilaisiin pintarakenteisiin, joita tuotetaan vaihtelevilla menetelmillä ja työvälineillä.  

Kehitämme yhdessä omaa kuvallista työskentelyä tekemällä harjoitteita, kokeilemalla perinteisiä aiheita sekä rohkeasti erilaisia ilmaisukeinoja kehittämällä. Tunneilla saat aiheen mitä työstää, sekä lisätehtäviä joita voi tehdä kukin omaan tahtiinsa. Kurssin aikana tutustumme taiteen mestareiden vesiväriteoksiin, katselemme ja keskustelemme niistä erilaisten teemojen pohjalta yhdessä. Kurssin sisältöön kuuluu opettajan antamaa ohjausta yhteisesti kaikille, itsenäistä työskentelyä, ryhmässä töiden katselua, sekä henkilökohtaista kirjallista palautetta ohjaajalta. 

Tämä kurssi sisältää sekä reaaliaikaista verkko-opetusta, että ei-reaaliaikaista verkko-opetusta ja itsenäistä opiskelua. Itsenäiseen opiskeluun kuluvia tunteja ei ole laskettu kurssin opetustunteihin. 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ilmonet.fi