Harjoittelemme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä vanhoja tuttuja menetelmiä, syvennät sommittelun osaamista, harjaannut värien käytössä, opit lisää maalaustekniikoita ja ennen kaikkea etsit omaa ilmaisutapaa akvarellimaalauksen keinoin.  Jatkamme myös erilaisiin pintarakenteisiin tutustumista. 

Tunneilla saat aiheen mitä työstää, sekä lisätehtäviä joita voi tehdä kukin omaan tahtiinsa.  Kehitämme yhdessä omaa kuvallista työskentelyä tekemällä harjoitteita, kokeilemalla perinteisiä aiheita sekä rohkeasti erilaisia ilmaisukeinoja kehittämällä. Kurssin aikana pääset myös keskustelemaan taiteen mestareiden vesiväriteoksista. Kurssin sisältöön kuuluu opettajan antamaa ohjausta yhteisesti kaikille, itsenäistä työskentelyä, ryhmässä töiden katselua, sekä henkilökohtaista kirjallista palautetta ohjaajalta.

Opetus ma 13.02.2023 17-19.30 tai 19.30-21 verkossa.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ilmonetissä.

Akvarellimaalauksen perusteet kurssilla pääset kotoa käsin tutustumaan vesivärimaalauksen perusteisiin sekä mahdollisuuksiin. Online opetusta neljänä maanantaina klo 17–19.30.

Harjoittelemme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä akvarellimaalauksen perusteita, kuten kuiva- ja märkämaalausta. Tutustumme harjoitteiden avulla väriopin perusteisiin sekä kuvan sommitteluun. Sinun on mahdollista tehdä myös lisäharjoitteita, joissa voi tutustua muun muassa erilaisiin pintarakenteisiin, joita tuotetaan vaihtelevilla menetelmillä ja työvälineillä.  

Tämä on opettajan ohjaama verkkokurssi, jossa opetus tapahtuu reaaliaikaisesti Zoom-alustalla. Kurssi sisältää myös ei-reaaliaikaista verkko-opetusta ja itsenäistä opiskelua.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ilmonetissä.

Suomenkielen opiskelijoiden taidetta ja draamaa käyttävä kielikurssi

  • Opettaja: Minna-kaisu Kattelus

Aipe  kuvataide

  • Opettaja: Minna-kaisu Kattelus

Tule mukaan uudentyyppiselle kuvataiteen kurssille. Kurssi on suunnattu harrastuksesta haaveileville, mutta tekijöinä epävarmoille taiteen ja tekemisen ystäville. Tämä kurssi auttaa sinut alkuun kuvantekemisen tiellä helppoja välineitä ja hauskoja tehtäviä hyödyntäen. Opiskelet erilaisissa, uusissakin oppimisympäristöissä kuten moodle ja zoom. 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Ilmonet.fi

Tämä kurssi on suunnattu edistyneemmälle akvarellimaalauksen harrastajalle. Tapaamme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä neljänä keskiviikkona klo 17.00-19.30. Kurssin ensisijaisena tavoitteena on oman yksilöllisen ilmaisutavan löytäminen ja kehittäminen. Teemamme on valo.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ilmonetissä.

  • Opettaja: piia rossi

Tapaamme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä neljä opetuskertaa.  Kurssin ensisijaisena tavoitteena on oman yksilöllisen ilmaisutavan löytäminen ja kehittäminen. Teemamme on lämpö, voit itse päättää mistä lähtökohdasta lähdet liikkeelle ja minkälaisen maalauksen haluat valmistaa. Maalauksesi voi olla vaikka maisema, muotokuva, asetelma, ei-esittävä tai jokin muu.  

Valmistat kurssilla vähintään yhden valmiin teoksen, kuitenkin niin, että jokaisella tapaamiskerralla tutustumme hiukan lisää menetelmiin sekä ilmaisukeinoihin tekemällä pieniä harjoitteita.

Tämä kurssi sisältää sekä reaaliaikaista verkko-opetusta, että ei-reaaliaikaista verkko-opetusta ja itsenäistä opiskelua. Itsenäiseen opiskeluun kuluvia tunteja ei ole laskettu kurssin opetustunteihin. 

Opetus ma klo 17.00 alkaen verkossa.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ilmonetissä.

Tapaamme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä neljä opetuskertaa.  Kurssin ensisijaisena tavoitteena on oman yksilöllisen ilmaisutavan löytäminen ja kehittäminen. Teemamme on lämpö, voit itse päättää mistä lähtökohdasta lähdet liikkeelle ja minkälaisen maalauksen haluat valmistaa. Maalauksesi voi olla vaikka maisema, muotokuva, asetelma, ei-esittävä tai jokin muu.  

Valmistat kurssilla vähintään yhden valmiin teoksen, kuitenkin niin, että jokaisella tapaamiskerralla tutustumme hiukan lisää menetelmiin sekä ilmaisukeinoihin tekemällä pieniä harjoitteita.  Kurssi alkaa maalauksen suunnittelulla, pohdimme sitä, kuinka ideasta muodostuu valmis maalaus. Jotta pääset heti ensimmäisellä kerralla etenemään, ota mukaan aloitukseen luonnoksia, idealistoja, valokuvia, lehtileikkeitä, joista lähdet kehittämään omaa maalaustasi. 

Tämä kurssi sisältää sekä reaaliaikaista verkko-opetusta, että ei-reaaliaikaista verkko-opetusta ja itsenäistä opiskelua.

Opetus ma klo 17:00 alkaen verkossa. Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ilmonetissä.

Harjoittelemme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä vanhoja tuttuja menetelmiä, syvennät sommittelun osaamista, harjaannut värien käytössä, opit lisää maalaustekniikoita ja ennen kaikkea etsit omaa ilmaisutapaa akvarellimaalauksen keinoin.  Jatkamme myös erilaisiin pintarakenteisiin tutustumista. 

Lisätiedot ilmonet.fi

Harjoittelemme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä vanhoja tuttuja menetelmiä, syvennät sommittelun osaamista, harjaannut värien käytössä, opit lisää maalaustekniikoita ja ennen kaikkea etsit omaa ilmaisutapaa akvarellimaalauksen keinoin.  Jatkamme myös erilaisiin pintarakenteisiin tutustumista. 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Ilmonet.fi

Harjoittelemme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä vanhoja tuttuja menetelmiä, syvennät sommittelun osaamista, harjaannut värien käytössä, opit lisää maalaustekniikoita ja ennen kaikkea etsit omaa ilmaisutapaa akvarellimaalauksen keinoin.  Jatkamme myös erilaisiin pintarakenteisiin tutustumista. 

Tunneilla saat aiheen mitä työstää, sekä lisätehtäviä joita voi tehdä kukin omaan tahtiinsa.  Kehitämme yhdessä omaa kuvallista työskentelyä tekemällä harjoitteita, kokeilemalla perinteisiä aiheita sekä rohkeasti erilaisia ilmaisukeinoja kehittämällä. Kurssin aikana pääset myös keskustelemaan taiteen mestareiden vesiväriteoksista. Kurssin sisältöön kuuluu opettajan antamaa ohjausta yhteisesti kaikille, itsenäistä työskentelyä, ryhmässä töiden katselua, sekä henkilökohtaista kirjallista palautetta ohjaajalta.

Tämä kurssi sisältää sekä reaaliaikaista verkko-opetusta, että ei-reaaliaikaista verkko-opetusta ja itsenäistä opiskelua. 

Opetus ma klo 17.00 alkaen. 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen: Ilmonet.fi


Tämä kurssi on suunnattu akvarellimaalauksen perusteet hallitsevalle henkilöille. Online opetusta on neljänä keskiviikkona klo 16.00-18.30. Harjoittelemme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä vanhoja tuttuja menetelmiä, syvennät sommittelun osaamista, harjaannut värien käytössä, opit lisää maalaustekniikoita ja ennen kaikkea etsit omaa ilmaisutapaa akvarellimaalauksen keinoin.  Jatkamme myös erilaisiin pintarakenteisiin tutustumista. Kehitämme yhdessä omaa kuvallista työskentelyä tekemällä harjoitteita, kokeilemalla perinteisiä aiheita sekä rohkeasti erilaisia ilmaisukeinoja kehittämällä. Kurssin aikana pääset myös keskustelemaan taiteen mestareiden vesiväriteoksista. Kurssin sisältöön kuuluu opettajan antamaa ohjausta yhteisesti kaikille, itsenäistä työskentelyä, ryhmässä töiden katselua, sekä henkilökohtaista kirjallista palautetta ohjaajalta.

Ilmoittautuminen Ilmonetissä.

  • Opettaja: piia rossi

Tämä kurssi on suunnattu akvarellimaalauksen perusteet hallitsevalle henkilöille. Online opetusta on neljänä maanantaina klo 17-19.30 Harjoittelemme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä vanhoja tuttuja menetelmiä, syvennät sommittelun osaamista, harjaannut värien käytössä, opit lisää maalaustekniikoita ja ennen kaikkea etsit omaa ilmaisutapaa akvarellimaalauksen keinoin.  Jatkamme myös erilaisiin pintarakenteisiin tutustumista. Kehitämme yhdessä omaa kuvallista työskentelyä tekemällä harjoitteita, kokeilemalla perinteisiä aiheita sekä rohkeasti erilaisia ilmaisukeinoja kehittämällä. Kurssin aikana pääset myös keskustelemaan taiteen mestareiden vesiväriteoksista. Kurssin sisältöön kuuluu opettajan antamaa ohjausta yhteisesti kaikille, itsenäistä työskentelyä, ryhmässä töiden katselua, sekä henkilökohtaista kirjallista palautetta ohjaajalta.

Ilmoittautuminen ja lisätiedot Ilmonetissä.

  • Opettaja: piia rossi

Harjoittelemme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä vanhoja tuttuja menetelmiä, syvennät sommittelun osaamista, harjaannut värien käytössä, opit lisää maalaustekniikoita ja ennen kaikkea etsit omaa ilmaisutapaa akvarellimaalauksen keinoin. 

Tällä kurssilla harjoitellaan akvarellimaalauksen perusteita, värioppia sekä sommittelua. 

Akvarellimaalauksen perusteet kurssilla pääset kotoa käsin tutustumaan vesivärimaalauksen perusteisiin sekä mahdollisuuksiin. 

Harjoittelemme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä akvarellimaalauksen perusteita, kuten kuiva- ja märkämaalausta. Tutustumme harjoitteiden avulla väriopin perusteisiin sekä kuvan sommitteluun. Sinun on mahdollista tehdä myös lisäharjoitteita, joissa voi tutustua muun muassa erilaisiin pintarakenteisiin, joita tuotetaan vaihtelevilla menetelmillä ja työvälineillä.

Tämä kurssi sisältää sekä reaaliaikaista verkko-opetusta, että ei-reaaliaikaista verkko-opetusta ja itsenäistä opiskelua. 

Online opetusta neljänä maanantaina klo 17–19.30.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ilmonetissä.

Akvarellimaalauksen perusteet kurssilla pääset kotoa käsin tutustumaan vesivärimaalauksen perusteisiin sekä mahdollisuuksiin. Online opetusta neljänä maanantaina klo 17–19.30. Harjoittelemme helppokäyttöisen sähköisen alustan välityksellä akvarellimaalauksen perusteita, kuten kuiva- ja märkämaalausta. Tutustumme harjoitteiden avulla väriopin perusteisiin sekä kuvan sommitteluun. Sinun on mahdollista tehdä myös lisäharjoitteita, joissa voi tutustua muun muassa erilaisiin pintarakenteisiin, joita tuotetaan vaihtelevilla menetelmillä ja työvälineillä.  

Kehitämme yhdessä omaa kuvallista työskentelyä tekemällä harjoitteita, kokeilemalla perinteisiä aiheita sekä rohkeasti erilaisia ilmaisukeinoja kehittämällä. Tunneilla saat aiheen mitä työstää, sekä lisätehtäviä joita voi tehdä kukin omaan tahtiinsa. Kurssin aikana tutustumme taiteen mestareiden vesiväriteoksiin, katselemme ja keskustelemme niistä erilaisten teemojen pohjalta yhdessä. Kurssin sisältöön kuuluu opettajan antamaa ohjausta yhteisesti kaikille, itsenäistä työskentelyä, ryhmässä töiden katselua, sekä henkilökohtaista kirjallista palautetta ohjaajalta. 

Tämä kurssi sisältää sekä reaaliaikaista verkko-opetusta, että ei-reaaliaikaista verkko-opetusta ja itsenäistä opiskelua. Itsenäiseen opiskeluun kuluvia tunteja ei ole laskettu kurssin opetustunteihin. 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ilmonet.fi

Akvarellimaalauksen perusteet kurssilla pääset kotoa käsin tutustumaan vesivärimaalauksen perusteisiin sekä mahdollisuuksiin.

  • Opettaja: piia rossi

Tällä kurssilla harjoitellaan akvarellimaalauksen perusteita, värioppia sekä sommittelua. Akvarellimaalauksen perusteet kurssilla pääset kotoa käsin tutustumaan vesivärimaalauksen perusteisiin sekä mahdollisuuksiin. Online opetusta neljänä keskiviikkona klo 17:00-19.30

Ilmoittautuminen ja lisätiedot Ilmonetissä.

  • Opettaja: piia rossi

Tällä kurssilla harjoitellaan akvarellimaalauksen perusteita, värioppia sekä sommittelua. Akvarellimaalauksen perusteet kurssilla pääset kotoa käsin tutustumaan vesivärimaalauksen perusteisiin sekä mahdollisuuksiin. Online opetusta neljänä keskiviikkona klo 17:00-19.30.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ilmonetissä.

  • Opettaja: piia rossi
  • Opettaja: Eeva-Maija Priha

Tervetuloa!

  • Opettaja: Eeva-Maija Priha

Tämä monimuotoinen kurssi sopii kaikille taidegrafiikasta kiinnostuneille henkilöille.  Ohjaajan ja muiden kurssilaisten kanssa luomme yhdessä kannustavan ilmapiirin ja omista teoksista saatu palaute innostaa jatkamaan pitkäjänteisyyttä vaativan ja kehittävän harrastuksen parissa.

  • Opettaja: Minna-kaisu Kattelus

Kurssi sisältää malli-, henkilö- ja muotokuvamaalausta. Asentoja ja aiheita tutkitaan elävän mallin avulla havaintoa painottaen. 

Opetus perjantaisin klo 13.00-15.30.

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ilmonetissä.

Erilaisia materiaaleja leikkaamalla, repimällä, maalaamalla ja liimaamalla työstät mielenkiintoisia kuvia. Kurssilla pääset työstämään maalauksellisia kollaaseja ja samalla tutustut abstraktiin ilmaisuun sekä väreihin ja muotoihin. Päivän aikana tehdään kolme kollaasia, joissa tekniikan ja kierrätysmateriaalien mahdollisuuksia hyödynnetään eri tavoin. Saat henkilökohtaista ohjausta ja pääset jakamaan kuviasi ja ajatuksiasi muiden kurssilaisten kanssa.

Opetus la 13.2. klo 10.00-17.30

Lisätiedot ja ilmoittautuminen Ilmonetissä.

  • Opettaja: Eeva-Maija Priha
  • Opettaja: Taija Rahikkala

Opetussisällöt luku ja kirjoitustaidon ryhmän opetukseen kuvataiteessa 

  • Opettaja: Minna-kaisu Kattelus